FSC-merkki takaa tuotteen raaka-aineiden olevan peräisin vastuullisesti hoidetuista metsistä. Lähes kaikkia puupohjaisia tuotteita on saatavilla FSC-logolla varustettuna.
Jos puu-logoa ei ole haluamassasi tuoteryhmässä näkyvissä, kysy FSC-sertifioituja tuotteita myyjältä! Näin osoitat, että FSC-sertifioiduilla tuotteilla on kysyntää. Näin yksinkertaisella ja tärkeällä tavalla autat edistämään vastuullista metsänhoitoa.
KUVA HALLITUKSESTA, EI PEKASTA?
Vastuullisen metsänhoidon yhdistyksen (FSC Suomi) hallitukseen kuuluvat vuosikokouksessa valittu puheenjohtaja (kuvassa) sekä kuusi jäsentä. Kaksi jäsenistyä valitaan talous-, kaksi sosiaali- ja kaksi ympäristökamariin kuuluvien jäsenten piiristä. Lisäksi kustakn kamarista valitaan kaksi varajäsentä.
Hallitus asettaa standardityöryhmän laatimaan ja päivittämään Suomen FSC-standardia, sekä toimeenpanee yhdistyksen ja standardityöryhmän päätöksiä.
Metsästä saadaan tänä päivänä monenlaisia materiaaleja, kuten esimerkiksi tekstiilien raaka-aineita. Muodin ja sisustuksen suhde vastuullisuuteen on erityisen tärkeä. FSC tarjoaa tekstiiliyrityksille keinon varmistua siitä, että niin ympäristö kuin ihmiset on huomioitu tuotannossa.
Metsä tarjoaa myös ravintoa: marjoja ja sieniä. Ne menestyvät parhaiten hyvin hoidetuissa metsissä. FSC-sertifiointi takaa, että lautasella on ruokaa, joka kestää kriittisimmänkin tarkastelun.
FSC-merkki löytyy tuhansista tuotteista ympäri maailman. Vastuullisuutta arvostavat kuluttajat luottavat FSC-logoon.
FSC-sertifiointi tuo yrityksellesi konkreettista hyötyä ja selvää kilpailuetua. Jos haluat haluat kertoa FSC-sertifioiduista tuotteista yrityksesi markkinoinnissa tai viestissässä, tarvitset FSC:n tavaramerkkilisenssin. Ota yhteyttä, niin kerromme lisää!
Elintarvike- ja maatalousjärjestön (FAO) mukaan yli 25 prosenttia maailman väestöstä saa elantonsa metsistä. Meille FSC:ssä on tärkeää varmistaa, että metsästä riippuvaisten yhteisöjen oikeudet asetetaan etusijalle. FSC-sertifioitujen organisaatioiden on täytettävä tietyt vaatimukset osoittaakseen noudattavansa asiaankuuluvia periaatteita.
Metsistä on monenlaista hyötyä ihmisille, niin ilmaisia ja aineettomia kuin aineellisia. Näitä kutsutaan ekosysteemipalveluiksi. Ekosysteemipalveluja ovat esimerkiksi puhdas vesi tai metsien kyky sitoa hiiltä. Niitä voivat olla myös metsien biodiversiteetin lisääminen tai virkistyskäyttö. Haluaako yrityksesi profiloitua arvokkaiden metsäekosysteemien puolestapuhujana? Nyt voit tarjota FSC:n puitteissa taloudellista tukea arvokkaiden metsäekosysteemipalvelujen suojelemiseksi. Tällä on yrityksellesi useita etuja.
Myykö yrityksesi FSC-merkillä varustettuja tuotteita? Hienoa! Jos haluat kertoa sertifioitujen tuotteiden vastuullisuudesta markkinoinnissa tai viestinnässä, sinun tulee hankkia yrityksellesi tavaramerkkilisenssi. Lisenssi tarvitaan, vaikka myymillänne tuotteilla olisi jo FSC-sertifikaatti.
Metsät ovat arvokkaita paitsi ihmisten, myös planeetan selviytymisen kannalta. Metsissä asuu monia uhanalaisia lajeja. Huolehtimalla metsistä huolehdimme samalla itsestämme, sillä FSC-sertifioiduista metsistä saadaan puutavaran lisäksi myös lääkekasveja, elintarvikkeita ja muita materiaaleja.
Kansanedustaja Antero Vartian ja näyttelijä Jasper Pääkkösen Löyly-saunan ulkoverhoilun ja terassin puumateriaali tulee vastuullisista lähteistä.
Vastuullisen metsänhoidon yhdistys ry järjesti sääntömääräisen vuosikokouksensa keskiviikkona 16.3.2016, Metsäteollisuus ry:n tiloissa. Yhdistyksen pääsihteeri Anniina Kostilainen esitteli kuluneen vuoden toimintaa sekä sertifioinnin kehitystä Suomessa. Lisäksi kokouksessa hyväksyttiin vuoden 2016 toimintasuunnitelma.
Pohjoismainen ympäristömerkki – Joutsenmerkkki uusi vaatimuksensa puutuotteille. Tuottajien on pystyttävä jäljittämään puuperäisten tuotteiden alkuperä. FSC on sertifikaatti, joka täyttää Joutsenmerkin uudet vaatimukset.
Kansanedustaja Antero Vartian ja näyttelijä Jasper Pääkkösen Hernesaaren rantaan kohoavan Löyly-saunan puumateriaali tulee vastuullisista lähteistä.
Suomisen Maito Oy valitsi FSC- sertifioidut pakkausmateriaalit Jymy-jäätelöille.
Suomisen Maito Oy valitsi Jymy-jäätelöille FSC-sertifioidut pakkausmateriaalit. "Ainoastaan puhtaimmat ja parhaimmat raaka-aineet kelpaavat Jymy-jäätelöihin. Sama pätee myös pakkausmateriaaleihin", kertoo Jymyn markkinointi- ja brandivastaava Erkki Mikola.
Hernesaareen valmistunut sauna- ja ravintolakompleksi Löyly sai kunnian olla Suomen ensimmäinen projektisertifioitu kohde. Vastaavanlaisia sertifikaatteja on vain yksi toinen koko pohjoismaissa ja noin 100 maailmalla. Projektisertifioinnin suosio on jatkuvasti nousussa.
”Suomalaisella metsäluonnolla ei mene niin hyvin kuin yleisesti uskotaan”, sanoo WWF:n pääsihteeri Liisa Rohweder uudessa metsänhoito-oppaassa, missä piileekin keskeinen syy, miksi WWF julkaisi metsänhoitajille tarkoitetun oppaan, joka antaa käytännön vinkkejä luonnon hyvinvointia ylläpitävään metsänhoitoon.
”Suomalaisella metsäluonnolla ei mene niin hyvin kuin yleisesti uskotaan”, sanoo WWF:n pääsihteeri Liisa Rohweder uudessa metsänhoito-oppaassa, joka antaa käytännön vinkkejä luonnon hyvinvointia ylläpitävään metsänhoitoon.
